Juhlin kesäkuun alussa synttäreitäni ja Forssan kerhoporukan kanssa olemme vaihdelleet synttäriswap-paketteja. Tässä oma “saaliini”.

Marialta paljon kaikkea ihanaa. Tulitikkulaatikon sisältö näkyy tosi huonosti, mutta siellä on kindermuna kokonaisena ja jo aloitettuna. jatietenkin myös se keltainen yllärimuna ;D

Pirjolta kauniit peitto ja tyyny,

Sannilta suloinen nukke. Kädet ja jalat liikkuvat

Riitalta nämä ihanuudet,

Ritvalta pienenpieni kampa niin kauniissa paketissa, etten meinannut kehdata sitä avata,

Merjalta kivoja säilytyslaatikoita (minejä tietenkin ;D),

Kaisalta aivan käsittämättömän ohuella langalla virkatut peitto ja tyynyt,

Katjalta söpöt ristipistotyyny ja taulu,

Satulta maustemyllyt, metallikannu ja -mukit ja gramofoni,

Sirpalta käsityökori, kukkapaketti ja tabletit, pannunalunen ja kangasta,

ja Tiialta paljon erilaista materiaalia, farkut, kukkakimppu, iltalaukku ja miniminit silmälasit. Tuo kirjottu kenkä MonoMestan kirjaimilla varustettuna on aivan ihastuttava, päätynee varmaan MonoMestan seinälle vielä.
Aivan mahtavia lahjoja. Kiitos kaikille yhteisesti ja erikseen
Kaksi pakettia vielä puuttuu, mutta odotan kärsivällisesti
Onneksi olkoon:) Kaikkea ihanaa olet saanut:)
Onnea synttärien johdosta ja oikein hyvää juhannusta
Onnea vielä syntymäpäivän johdosta
Miten upeita lahjoja oletkaan saanut…
Onnea vielä kerran, kivoja lahjoja olet saanut
Onnea sankarille, kaikkea ihanaa olet saanut ja paljon!